LUKUVUOSI 19-20

Tänä luvuvuonna teimme propagandajulisteita, mukana oli myös muutama elokuvajuliste. Tällä kurssilla minulla on ollut tapana teettää grafiikkaa ja muita painotöitä. Kurssilla oli myös opetusharjoittelija mukana. Tässä tämän vuoden satoa:

LUKUVUOSI 18-19

Tehtävä 1:

opiskelijoiden toiveesta teimme ”vanhan” julistetyön.

 

Tehtävä 2:

oli myös suosituksi noussut grafiikan työ:

Tehtävä 3:

oli tänä vuonna uusi aluevaltaus eli kankaanpainanta:

LUKUVUOSI 17-18

Tee kuva häpeästä, katkeruudesta, syyllisyydestä tai muusta joka kuvaa negatiivistä tunnetilaa. Toteuta teoksesi grafiikan menetelmiä käyttäen.

Muokkaa kauhu- tai scifielokuvan juliste Art noveau -tyyliä käyttäen uudeksi kuvaksi. Muuttaako tyylimuutos kuva-aihetta?

samalle-viivalle-ohjeet-1

Osallistuminen Samalle viivalle -kilpailuun.

Opiskelijamme (2) saavuttivat kunniamaininnan Samalle viivalle -kuvataidekilpailussa valokuvateoksellaan. Tuomariston mukaan kilpailun taso oli korkea: ”työt olivat visuaalisesti vaikuttavia ja käsittelivät eriarvoisuutta oivaltavasti eri näkökulmista.” Tässä raadin perustelut opiskelijoidemme työstä:

”Valokuva on vaikea muoto viestiä. NN ja NN tekevät yhdellä kuvalla selväksi, miten erilaisia ihmisiä Suomessa on ja kuinka tasa-arvo on kaikkien yhteinen asia. Kuva on yksinkertaisuudessaan tehokas.”

Voittajan valinneeseen raatiin kuuluivat tubettaja Joona Hellman, sarjakuvataiteilija Pertti Jarla, mediatutkija Veijo Hietala (Turun yliopisto), professori Mikko Niemelä (TITA-hanke), projektikoordinaattori Laura Sistonen (TITA-hanke), varapuheenjohtaja Jari Järvenpää (Allianssi), viestinnän asiantuntija Sami Suominen (Soste), tiedottaja Harriet Bruce (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), julkaisu- ja tietopalvelupäällikkö Henrik Jussila (Kela) ja viestintäsuunnittelija Milla Ikonen (Kela).

Onnea!

Tehtävä 3

ronja

Suunnittele sarjakuvan kansi tai tee pilapiirros.Pilapiirrokset ovat olleet yksi sanavapauden symboli viime aikoina. Pilapiirrosten käsittelemät aiheet ovat suututtaneet monet, mutta tekijät pitävät kiinni oikeudestaan sanavapauteen. Mitä saa tai voi kritisoida huumorin varjolla tai sen kautta? Pitääkö kritiikkiä hyväksyä tai kestää, vaikka se esitettäisiinkin piirroksen muodossa? Kuka määrittelee suvaitsevaisuuden tai hyvän maun rajat ja millä perusteilla?

Tehtävä 2

Valokuvaustehtävä: ”Minä ja maailma”. Kerro valokuvan keinoin omasta maailmasuhteestasi jotain.

Mikä on maailmasuhde? Kuka minä olen? Miten kiinnityn maailmaan? Mikä minulle on merkityksellistä ja tärkeää?

Näitä kysymyksiä pohditaan valokuvan keinoin. Toteutus voi olla yksi kuva, kollaasi tai montaasi.

Kollaasi 2 ( Mäkinen Aarni)